Saturday, January 19, 2008

Tehoa, massaa ja välityksiä



Aiemmin 1. toukokuuta 2007 kirjoitetussa jutussa olin käyttänyt netistä löytämääni 1.6:n vaparin vääntökäyrää, kun vertasin erilaisilla virityksillä aikaan saatua tehoa vakio koneen tehoihin. Tällöin esimerkkinä käytetty kone oli tuottanut aika lailla valmistajan ilmoittaman määrän enemmän vääntöä. Nyt myöhemmin on etsiskelyn tuloksena löytynyt virallisen oloinen 1.6:n vääntökäyrä, jossa arvotkin ovat kohdallaan. Lisäksi toukokuussa käytetty kuvaaja muistutti muodoltaan kovasti 1.8:n vääntökäyrää.

MX-5:n 1.6- ja 1.8-litraiset koneet ovat luonteeltaan melko erilaisia. Sen lisäksi, että isompi moottori tuottaa koko kierrosalueella enemmän vääntöä, esiintyy suurin vääntömomentti tuhat kierrosta alempana (155 Nm/4500rpm vs. 136 Nm/5500rpm). Huippu tehokin on vajaa 15 hv enemmän. NA16 ja NA18 eroavat muutamassa muussakin kohdassa toisistaan. Suorituskyvyn kannalta kaksi oleellista eroavaisuutta ovat NA18:n pidempi perävälitys (4.1:1 vs. 4.3:1) ja suurempi omamassa. Hieman lähteestä sekä tosielämän tilanteesta riippuen NA16:n omamassa vaihtelee 940-960 kg:n tiedoilla ja NA18:n 990-1020 kg:n pinnassa. Etua 1.6-litraiselle tulee tilanteesta riippuen 30-80 kg. Välityssuhteen piteneminen pienentää suuremman tehon tuomaa etua hieman alle 5% ja kasvanut omamassa teho-panosuhdetta 3-8%. Se tosiseikka ei kuitenkaan muutu, että erityisesti suuremmilla nopeuksilla ja isoimmilla vaihteilla suurempi vääntömomentti on eduksi.





Oheisesta käyrästä näkee, että noin 130 hevosvoimaiseksi viritetty vapaasti hengittävä 1.6:n tuottaa 6000-6500rpm jälkeen suuremman vääntömomentin kuin vakio 1.8. Vakiokuntoisen 1.6:n ero vakio 1.8:iin on selkeä. Todettakoon, että netistä napatun 1.8:n huippuvääntö oli 157 Nm ja teho 128 hv.





Sisuskaluiltaan (alakerta ja kansi) vakiokuntoinen 1.6:n tuottaa ahdettuna aivan eri lukemat. Oheisessa kuvassa on mekaanisesti ahdettu B6ZE. Muutoksia polttoaineen syöttöön ja moottorinohjaukseen on luonnollisesti täytynyt tehdä. Ahtopaine on suurimmillaan 0,5 baaria.



Vielä lopuksi suuntaa antava hahmotelma NA18:n suuremman massan ja tasauspyörästön pidemmän välityssuhteen ja aiheuttamasta vaikutuksesta. Kuvaajassa oleva NA16:n teho/massa –käyrä (940kg) esitetään sellaisenaan. NA18:n teho/massa –käyrää (1000kg) on korjattu alaspäin pidemmän perävälityksen suhteella (teho/massa x 0,953). Kuvaajat kulkevat melko lailla rinta rinnan n. 6000 rpm asti, jonka jälkeen NA16:n kuroo olemattoman kaulan. Jos vain pidemmän välityssuhteen tuottama häviö huomioidaan, on NA18:n suorituskyky suurempi koko kierrosalueella. Siksipä 1.8 jättää 1.6:n taakseen suuremmilla nopeuksilla, koska pieni massa ei ole enää merkitsevä ja ilmanvastus alkaa purra voimakkaammin.

No comments: