Tuesday, December 26, 2006

Konin alustasarja



- Ei ole lainkaan ennenkuulumaton juttu, että autoissa, joissa on lyhyt akseliväli, esiintyy nyökkimistä. Huonoilla iskunvaimentimilla ilmiö korostuu ja se saattaa muodostua häiritseväksi. Sporttinen alusta ei myöskään helpota alustaa. Jos olet joskus ajanut "oikeata" Miniä tai edes seurannut sivusta, kun sellainen lipuu hiljakseen ohi, tiedät mistä on kyse. Mazdan nyökkimiseen tuli kiinnitettyä huomiota, kun kevät 2004 meni eteenpäin ja teiden todellinen kunto alkoi paljastua. Ensin ajattelin, että se on ominaisuus, joka johtuu lyhyestä akselivälistä ja pienestä massasta. Lopulta nypytys alkoi ärsyttää siinä määrin, että ongelmaan oli saatava ratkaisu. Mietiskelyn ja koeajojen jälkeen tulin siihen tulokseen, että iskarit eivät ole enää parhaassa terässä. Alta löytyikin mustat vakio Bilsteinit, mitkä kyllä tuoreina ovat huippuiskarit. Ne olivat todennäköisesti alkuperäiset, joten ne piti vaihtaa. Samalla päätin madaltaa ja jäykistää alustaa rata-ajoa silmällä pitäen.
- Ajo-ominaisuudet paranivat huomattavasti. Kiharaiseksi kuluneen tienpinnan aiheuttama nypytys hävisi, ohjaukseen tuli lisää tuntumaa ja korin kallistelu väheni. Kovassa jarrutuksessa keula ei niiannut syvälle entiseen tapaan eikä myöskään kiihdytyksissä noussut ylös. Luonnollisesti matala ja jäykistynyt alusta vaikutti yleiseen käytettävyyteen ja ajomukavuuteen. Hidastetöyssyihin pitää ajaa huolellisesti, jotta pakoputki ei ota kiinni, vaikka maavara onkin vielä kaukana pienimmästä sallitusta. Mukavuussyistä normaaliajossa pidän iskunvaimentimien jäykkyyssäätöä lähes minimissä ja se toimii hyvin.
- Ja onhan se nyt paljon paremman näköinen, kun alusta on matala! Asennus oli muuten perinteisen helppo. Lopputulos oli kuitenkin toivottu: Osat meni paikoilleen, tosin ei niin kuin suunniteltiin ja kukapa nyt hajonneista työkaluista, palaneista poranteristä ja rikki poratuista pultinpaloista ei tykkäisi...

Tehdyt muutokset 2004-2006







2004
- Uusi Fondmetalin vanne ja Nokian NRVi 195/55 R15 –renkaat
- Sparcon poljinpinnat
- Luisin ikivanha ratti
- Ruostesuojaus
2005
- Konin jäykkyyssäädettävät vaimentimet (keltaiset) ja jouset (- 20-25 mm)
- Mittaritaulun ja vaihdekepin nupin "verhoilu", omatuotanto
2006
- Turvakaari ruostumattomasta teräksestä, omatuotanto
- A'PEXi:n kartiosuodatin
- Imuputkisto, omatuotanto
- A'PEXi:n 2,5" N-Series –pakoputkisto katista alkaen
- Pakosarjan modifiointi, omatuotanto
- Yläpään perushuolto
2007
- Tulossa jarrupalojen vaihto ja jarrujen perushuolto

Tekniikan tietoisku


Oikein virallinen esite (Kanadasta 1990-luvulta) kertoo automyyjän näkökulman MX-5:stä tai Miatasta, millä nimellä auto tunnetaan Pohjois-Amerikan mantereella.

http://www-cse.ucsd.edu/users/paloma/Miata/miata_90.html
Yksityiskohtaiset tiedot Mazdan moottoreista löytyy Wikipediasta.


Tekniikka pähkinänkuoressa
- Kaksipaikkainen avokori, rättikatto
- Etumoottori, takaveto, 5-v manuaali, tasauspyörästön viskolukko
- Erillistuenta: päällekkäiset kolmiotukivarret, iskunvaimentimen ja jousen yhdistelmä, kallistuksen vakaaja edessä ja takana
- Levyjarrut edessä ja takana, edessä jäähdytetyt
- 1.6 litran bensamoottori (B6ZE), 16 venttiiliä DOHC, 116 hv @ 6500 rpm, 135 Nm @ 5500 rpm, rajoitin 7200 rpm
- Omamassa n. 950 kg
- Tehdasarvot: 0-100 km/h 9.5 s -luokkaa, huippunopeus 190 km/h (n. 6500 rpm 5. vaihteella)
- Alumiininen konepelti

Monday, December 18, 2006

Kevät 2004 ja ekat kilsat.





- Keväinen aurinko jo hieman pilkistelee. Alusta on vielä vakio kaikin puolin. Kiero takavanne aiheutti tutinaa uraisilla teillä, mihin lie osunut. Meno oli muuten tasaista ja vakaata. Ahveniston moottoriradallakin käytös suorastaan hämmästytti. Pienet sivuluisut eivät aiheuttaneet sydämen tykytyksiä.

- Edellinen omistaja oli pitänyt Mazdan hyvin siistinä, vaikka ikää olikin jo 13 vuotta. Konehuonetta oli ainakin puunattu oikein urakalla.

Wednesday, December 13, 2006

The start


- Homma sai alkunsa syksyllä 2003, kun päätin, että urheiluauto se olla pitää. Ensimmäiseksi haasteeksi tuli saada selville, millainen auto täyttäisi vaatimukset ja mihin olisi myös varaa. Jälkimmäinen muodostui määräävämmiksi, vaikkakin ensimmäisestä vaatimuksesta ei saanut tinkiä. Monenlaisten vertailuiden ja pohdintojen päätteeksi päädyin selvittelemään saatavilla olevia vaihtoehtoja. Ensiksi oli tarkoitus hankkia Englannista Caterhamin Super 7 –rakennussarja Fordin 1.8 -litraisella koneella, mutta minun onnekseni hanke kaatui Suomen tiukkaan lainsäädäntöön ja siitä aiheutuvaan ylimääräiseen vaivaan. Suorituskyky olisi ollut kohdallaan, kun noin 600 kg:n autossa olisi ollut pellin alla 150 hv tehoa.
- Lopulta päädyin etsimään sopivaa Mazda MX-5. Moni seikka puolsi sen hankintaa. Ensinnäkin auto on alun perin suunniteltu urheiluautoksi ja useat tekniset ratkaisut on tehty parasta mahdollista suorituskykyä silmällä pitäen. Kyllä, suorituskykyä on muutakin kuin moottorin tuottama suurin vääntömomentti ja suurin teho. 950 kg:n autossa oleva 116 hv:n moottori tuottaa saman teho-paino –suhteen kuin 180 hv:n kone 1500 kg:n autossa. Lisäksi MX-5:ssa moottori on asennettu etuakselin takapuolelle, jokainen pyörä on erillistuettu päällekkäisillä kolmiotukivarsilla ja vaihteet on välitetty sopivan tiheiksi. Mazdan 1.6 litrainen B6ZE -moottori ei ole mikään vaivoin 6000 rpm kiertävä hyötyajoneuvon voimanlähde, vaan kierrosherkkä "vapari", jota laulattaa ilokseen aina 7200 kierrokseen asti. Päätöstä ei yhtään vaikeuttanut se, että MX-5:ssä on ihan oikea tavaratila ja aurinkoisella kelillä saa katon laskostettua nätisti ala-asentoon.
- Niinhän siinä sitten kävi, että keväällä 2004 pääsin nauttimaan ensimmäisistä aurinkoisista päivistä, kun noin 125 tkm maantietä nähnyt Suomi –auto vaihtoi omistajaa. Kesä 2004 meni totutellessa uuteen ajokkiin ja edellisen omistajan keräämiä karstoja poltellessa. Renkaat ja yksi vanne menikin vaihtoon heti kesän alussa. Good Yearin Eaglet eivät olleet kevätkarkeilla asvalteilla ihan kaikkein miellyttävimmät renkaat.
This picture was taken in Korppoo, an island near the city of Turku, in 2005.