- 2004 ja 2005 ehdittiin käydä moottoriradalla kahteen otteeseen ja huolettomia kilometrejä kertyi muutenkin reippaasti. Auton valinta, yksilön ja mallin, osui kuin osuikin nappiin myös tekniikan luotettavuuden puolesta. Tähän päiv
ään ja noin 25 tkm:iin mennessä mikään osa ei ole paukahtanut ja tiellekin meinattiin jäädä vain kerran. Tosiaan, startti ei pyörinyt viikonlopun 
kruisailun päätteeksi rantabulevardilla, kun oli aika lähteä kotiin. Akuutti ongelma korjattiin työntämällä auto käyntiin ja varsinaisen syyn pohdinta jäi tuonnemmaksi. Vikahan EI tietenkään ollut startissa, vaan akku oli tullut tiensä päähän…
- Rata-ajo avoautolla, jossa ei ole turvakaarta, alkoi tuntua kerta toisensa jälkeen jännittävämmältä. Mazda ei ilmeisesti alun perin asentanut ympäriajolta suojaavaa kaarta ulkonäkö syistä. No, ymmärtäähän sen. Jos haluaa ajaa kilpaa, voi asennella tai asennuttaa turvakehikon ihan itse. Mutta ei turvakaarta pelkällä rata-ajolla tarvitse perustella. Monta autoa on kääntynyt katolleen täysin viattoman ojaan ajon tai muun suistumisen seurauksena! Netistä löytää helposti monta kuvaa, jossa MX-5:stä on tullut pannukakku pikku kiepautuksen seurauksena. Sama
tietysti pätee moneen muuhunkin avoautoon.
- Vuodenvaihteessa 2005-2006 oli kaariprojekti sillä mallilla, että raakataivutettuja kaaren paloja alettiin sovitella puolittain purettuun ohjaamoon. Visio oli kirkkaana mielessä, mutta alku tuntui melko lohduttomalta, kun lattialla makasi sekalainen kasa putkia ja teräslevyjä.
- Joulun välipäivät kuluivat rattoisasti pajalla ja heti vuoden vaihteen jälkeen voitiinkin Mazda laittaa talliin odottamaan asennuksen toista vaihetta. Pääkaari oli siis kasassa ja keskituki oli myöskin saatu oikeaan muotoonsa. Pääsiäisen pyhäpäivät olivat seur
aava etappi. Turvakaari oli jo silloin ihan itsensä näköinen, mutta vaikein vaihe oli vielä edessä. Ei siinä mitään, että sai ensimmäisen takatuen nätisti paikoilleen, mutta toisestakin piti saada täsmälleen samannäköinen. Etu-taka- ja sivusuunnan lisäksi piti takatuen kiertymän olla sama molemmilla puolilla. Mitään ongelmaa ei olisi, jos takatuki olisi suorasta putkesta, mutta koska noin puolivälissä on pieni mutka, on homma vähintäänkin haasteellinen. Lopuksi paikoilleen sovitetut kaaren palat vielä kertaalleen purettiin, osittain maalattiin ja kevyesti kiillotettiin. Ainoa kevyt osuus kiillotuksessa on kiilto, sillä nykyisenkin jäljen aikaan saamisessa oli ihan r
iittävästi hommaa. Vielä kun hieman trimmailin sisäverhoilua, oli lopputulos vähintäänkin hyvä. Pääasia, että on itse tyytyväinen!
ään ja noin 25 tkm:iin mennessä mikään osa ei ole paukahtanut ja tiellekin meinattiin jäädä vain kerran. Tosiaan, startti ei pyörinyt viikonlopun 
kruisailun päätteeksi rantabulevardilla, kun oli aika lähteä kotiin. Akuutti ongelma korjattiin työntämällä auto käyntiin ja varsinaisen syyn pohdinta jäi tuonnemmaksi. Vikahan EI tietenkään ollut startissa, vaan akku oli tullut tiensä päähän…- Rata-ajo avoautolla, jossa ei ole turvakaarta, alkoi tuntua kerta toisensa jälkeen jännittävämmältä. Mazda ei ilmeisesti alun perin asentanut ympäriajolta suojaavaa kaarta ulkonäkö syistä. No, ymmärtäähän sen. Jos haluaa ajaa kilpaa, voi asennella tai asennuttaa turvakehikon ihan itse. Mutta ei turvakaarta pelkällä rata-ajolla tarvitse perustella. Monta autoa on kääntynyt katolleen täysin viattoman ojaan ajon tai muun suistumisen seurauksena! Netistä löytää helposti monta kuvaa, jossa MX-5:stä on tullut pannukakku pikku kiepautuksen seurauksena. Sama
tietysti pätee moneen muuhunkin avoautoon.- Vuodenvaihteessa 2005-2006 oli kaariprojekti sillä mallilla, että raakataivutettuja kaaren paloja alettiin sovitella puolittain purettuun ohjaamoon. Visio oli kirkkaana mielessä, mutta alku tuntui melko lohduttomalta, kun lattialla makasi sekalainen kasa putkia ja teräslevyjä.
- Joulun välipäivät kuluivat rattoisasti pajalla ja heti vuoden vaihteen jälkeen voitiinkin Mazda laittaa talliin odottamaan asennuksen toista vaihetta. Pääkaari oli siis kasassa ja keskituki oli myöskin saatu oikeaan muotoonsa. Pääsiäisen pyhäpäivät olivat seur
aava etappi. Turvakaari oli jo silloin ihan itsensä näköinen, mutta vaikein vaihe oli vielä edessä. Ei siinä mitään, että sai ensimmäisen takatuen nätisti paikoilleen, mutta toisestakin piti saada täsmälleen samannäköinen. Etu-taka- ja sivusuunnan lisäksi piti takatuen kiertymän olla sama molemmilla puolilla. Mitään ongelmaa ei olisi, jos takatuki olisi suorasta putkesta, mutta koska noin puolivälissä on pieni mutka, on homma vähintäänkin haasteellinen. Lopuksi paikoilleen sovitetut kaaren palat vielä kertaalleen purettiin, osittain maalattiin ja kevyesti kiillotettiin. Ainoa kevyt osuus kiillotuksessa on kiilto, sillä nykyisenkin jäljen aikaan saamisessa oli ihan r
iittävästi hommaa. Vielä kun hieman trimmailin sisäverhoilua, oli lopputulos vähintäänkin hyvä. Pääasia, että on itse tyytyväinen!- Yhteenvetona todettakoon: Plussaa tulee parantuneesta turvallisuudesta, jonkin verran parantuneesta korin vääntöjäykkyydestä, viimeistelyn tasosta ja hyvästä ulkonäöstä. 
Tasapuolisuuden nimissä miinusta tulee rikkoutuneesta "figuurista", kasvaneesta massasta ja peruuttamattomista muutoksista sisäverhoiluun. Harmi että nyt tähän hätään ei ole parempia yleiskuvia turvakaaresta.
Tasapuolisuuden nimissä miinusta tulee rikkoutuneesta "figuurista", kasvaneesta massasta ja peruuttamattomista muutoksista sisäverhoiluun. Harmi että nyt tähän hätään ei ole parempia yleiskuvia turvakaaresta.
No comments:
Post a Comment